Teknoware työnantajana
Teknoware työnantajana
Let there be your future
Me teknowarelaiset olemme edelläkävijöitä älykkään valaistuksen suunnittelussa ja alallamme tunnettuja teknisistä innovaatioistamme. Suunnittelusta tuotantoon pidämme kaiken omissa käsissämme ja varmistamme, että ne edustavat aina parasta osaamista. Kolmen kansainvälisen liiketoimintamme ansiosta työmme jäljet ovat laajalti nähtävillä junissa, busseissa, metroissa, rakennuksissa sekä risteilyaluksissa ympäri maailman.
Teknologian murroksen myötä olemme kasvaneet reilussa 50 vuodessa valaisintoimittajasta älykkäiden valaistusjärjestelmien ja sisustusratkaisujen toimittajaksi. Samassa muutoksessa osaamisemme kasvaa – työllistämme mekaniikka- ja elektroniikkasuunnittelijoiden lisäksi yhä enemmän myös ohjelmisto-osaajia.
Olemme vastuullinen työnantaja ja meille on tärkeää pitää hyvää huolta henkilöstöstämme. Meillä työntekijät saavat vaikuttaa omiin työtehtäviinsä, sillä toivomme, että jokainen kehittyy ja kasvaa työssään – vakavaraisessa yrityksessämme töitä riittää.
Oletko sinä seuraava teknowarelainen? Tutustu meihin ja avoimiin työpaikkoihimme. Mikäli innostuit – laita meille hakemus!
Ura Teknowarella



Mitä me tarjoamme?

Työyhteisön, jossa pääset vaikuttamaan omiin työtehtäviisi

Omaa toimenkuvaa tukevat koulutukset sekä mahdollisuuden kielten opiskeluun

Koko Teknowaren henkilöstön vuotuiset kesäjuhlat ja pikkujoulut

Mehiläisen kattavan työterveyshuollon

Liikunta- ja kulttuuri- sekä hierontaedun

Työsuhdepolkupyörän
Teknowaren työyhteisö






Liittyvät sivut



Teknowaren ratkaisut


